Kymenlaakson koronavirustilanne on huono – Haminassa 6-9-luokille vahva maskisuositus, koulujen liikuntatilat pysyvät kiinni, lukion penkkarit ja vanhojen tanssit siirtyvät

Lähde: Uutiset

Kymenlaakson koronavirustilanne on kehittynyt vuoden kahden ensimmäisen viikon aikana huonoksi. Haminan koronajohtoryhmä päätti laajentaa maskisuosituksen 6-9-luokille ja lukion penkkarit sekä vanhojen tanssit siirretään pidettäväksi myöhemmin keväällä. Nuorten harrastustoimintaa voidaan jatkaa kaupungin liikuntatiloissa, koulujen ja varhaiskasvatusyksiköiden liikuntatilat pysyvät kiinni. Muut aiemmat rajoitukset ovat edelleen voimassa.

Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä linjasi, ettei Kymenlaakson koronatilanne ja sen viimeaikainen kehitys anna mahdollisuuksia muutoksille rajoituksissa.

Erityisesti on ollut toiveita lasten ja nuorten harrastustoimintaa rajoittavien suositusten helpottamisesta. Haminassa kaupungin liikuntahallit (Hamina, Ruissalo, Neuvoton) avataan lasten ja nuorten liikuntaharrastustoimintaa varten. Koulujen ja varhaiskasvatusyksiköiden liikuntatilat pysyvät edelleen kiinni. Kuluvalla viikolla on myös odotettavissa asiaa koskevia valtakunnallisia lisäsuosituksia. Seudulla on hienot talvisäät ja useimmat ulkoliikuntapaikat ovat hyvässä kunnossa, joten ihmisten toivotaan panostavan nyt ulkona liikkumiseen.

Vahva maskisuositus 12 vuotta täyttäneille

Kymenlaakson alueellisessa koronryhmässä linjattiin, että yleisessä maskisuosituksessa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viime viikolla päivittämää ikärajaa. Tämä tarkoittaa, että vahva suositus käyttää maskia koskee 12-vuotiaita ja sitä vanhempia. Muutos on voimassa heti 13.1. alkaen.

Haminassa maskisuositus laajenee 6-9-luokille. Mikäli pienessä koulussa 6-luokkalaisten kanssa samassa tilassa opiskelee myös alempia luokka-asteita, suositus koskee myös heitä. Kaupunki tarjoaa maskit kaikille, mutta niiden käyttö on kuitenkin vapaaehtoista. Oppilailla on mahdollisuus käyttää myös omia maskeja.

Kouluilla ei ole velvoitetta valvoa maskien käyttöä, joten maskisuosituksen noudattaminen on oppilaiden omalla vastuulla.

Päivitetty maskisuositus on kokonaisuudessaan luettavissa Kymsoten koronainfossa:
https://korona.kymsote.fi/kymenlaakson-tilanne-ja-suositukset/

Kunnille suositus siirtää penkkarit ja vanhojen tanssit kevääseen

Koronakoordinaatioryhmä päätti myös suosittaa kunnille, että tämän vuoden penkkarit ja vanhojen tanssit siirretään toukokuulle. Haminassa penkkarit ja vanhojen tanssit siirtyy pidettäväksi myöhemmin keväällä. Tarkemmista päivämääristä päätöksen tekee lukion rehtori.

Heikin markkinat on peruttu

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet on kielletty 31.1.2021 asti, joten perinteisiä Heikin markkinoita Haminassa 19.1.2021 ei voida järjestää. Torimyynti jatkuu kauppatorilla normaalisti.

Haminan voimassa olevat koronarajoitukset, päivitetty 14.1.2020.
Kymsoten koronavirustiedote 13.11.2021

Suositut kortit

Duunitreffit kesä- ja kausitöiden hakemiseen järjestetään netissä 28.1.2021Yleistä
Kymenlaakson suurin, kaikille avoin ja maksuton rekrytointitapahtuma Duunitreffit järjestetään torstaina 28.1.2021 KLO 14-17 verkkotapahtumana.

KIIKARISSA KESÄTYÖ? OSALLISTU REKRYTAPAHTUMAAN!
Etsitkö kesä- tai kausityötä? Tarvitsetko lisäansioita opintojen oheen? @duunitreffit Kymenlaakson suurin rekrytointitapahtuma Duunitreffit on koko Kymenlaakson alueella tammikuussa järjestettävä rekrytapahtuma, joka toteutetaan Tavata-alustalla verkossa. Virtuaali- rekrytapahtuma on turvallinen tapa etsiä (kesä)töitä aikoina, kun kasvokkain tapaaminen ei onnistu. Paikalla tapahtumassa on työnantajia Haminan, Kotkan ja Kouvolan alueilta. Nähdään Duunitreffeillä, virtuaalisesti verkon välityksellä!

toimi näin:
1. Mene osoitteeseen tavata.events ja paina ruudun ylälaidasta rekisteröidy-painiketta. Kirjautumisen jälkeen Tavata-palvelu kysyy sinulta tarvittavat tiedot, Muokkaa ne käyttäjäprofiili-sivulla.
2. Valitse Tapahtumat-painike sivun ylälaidasta ja liity tapahtumaan koodilla RE8MI3. Valitse tapahtuman sisältä Profiili-välilehti ja täytä tapahtumakohtaiset tietosi annettuihin kenttiin.
3. Näe tapahtumaan osallistuvien yritysten tiedot ja työpaikat Tavatasta, nettisivuilta duunitreffit.fi tai kurkkaa ne Instagramista/Facebookista @duunitreffit 
4. Osallistu tapahtumaan 28.1 klo 14-17.
”Raja”-taidekilpailu ja näyttely 2021Yleistä
Huomio kaikki lukiolaiset, kansalaisopiston taideharrastajat ja visuaalisten alojen opiskelijat ✍️🎨📸 Repin-instituutti järjestää 15-vuotisjuhlan kunniaksi ”Raja”-taidekilpailun ja näyttelyn. Kilpailuteoksen tulee olla kaksiulotteinen, muutoin tekniikka on vapaa (maalaus, digitaalinen maalaus, piirustus, sarjakuva, grafiikka, valokuva jne). Kilpailuaika on 15.1.2021-30.4.2021.
Kuukauden kumppani -sarjaYleistä
Haminan kaupunki tekee paljon yhteistyötä erilaisten tahojen ja toimijoiden kanssa. Näitä toimijoita esitellä Kuukauden kumppani -sarjassa. 😊

Tähän mennessä esittelyvuorossa ovat olleet:

Joulukuu – Haminan Pallo-Kissat ry
Marraskuu – Kaakonkulman 4H-yhdistys
Lokakuu – Haminan lasten ja nuorten kerhotoiminnan tuki ry – Soitinlainaamo-Hamina
Syyskuu – Haminan seurakunnan lapsityö
Kesäkuu – Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia (EKA)
Toukokuu – Koulutus Elämään säätiö
Huhtikuu – Cursor & varhaiskasvatus ja opetus: Yrittäjyyskasvatus
Maaliskuu – Haminan rannikkopajat: Kodinpaja & Talkkaripaja
Helmikuu – Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri 
Tammikuu – Kumppanuustalo Hilma
Mitä tuotteita haluaisit museokauppaan?Yleistä
Museokauppojen suosio on kovassa nousussa lahjojen ja tuliaisten ostopaikkoina.  Millaisia tuotteita haluaisit löytää valikoimistamme? Kehittämisideoita ja ehdotuksia otetaan vastaan!
LiikuntaneuvontaYleistä
Lähde kohentamaan elämänlaatuasi liikunnan avulla.
Lähde mukaan liikuntaneuvontaan tai pienryhmävalmennukseen.

Liikuntaneuvoja Pyry Liikkanen 
pyry.liikkanen@hamina.fi
040 199 1779
Liikunnallisia tapahtumiaYleistä
Millaisia liikunnallisia tapahtumia toivoisit Haminassa järjestettävän?
Tervetuloa HaminAppi-sovellukseen!Yleistä
Tervetuloa HaminAppiin! HaminAppi on haminalaisten ja Haminasta kiinnostuneiden mobiili osallistumiskanava, jonka kautta voit ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. Haminapin avulla pysyt kärryillä ajankohtaisimmista asioista, saat uusimmat uutiset, tapahtumatiedot ja paljon muuta. Voit sovelluksen kautta antaa myös suoraa palautetta kaupungille.